lauantai 12. heinäkuuta 2014

Suunta on ainakin eteenpäin!

Nyt minä kaikkia järkytän ja teen oikein blogikirjoituksen! Pitäähän sitä vähintään kaksi tekstinpätkää olla siltä ajalta kun koira on vuoden.


Tilastollisesti mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut, eri lajien kisoista ja tuloksista ollaan lähinnä haaveiltu ja naurettu päälle. Viime syksynä käytiin Juvalla koittamassa paimennuksen perusrataa, mutta jäi muutamasta pisteestä läpimeno kiinni. Molempia jännitti, ei sen kummempaa. Talvella käytiin treenailemassa myös nautojen kanssa, se vasta olikin hauskaa!


Agilityä on treenattu ahkerasti vuoden ympäri viikkoryhmässä. Ollaan opittu kaikenlaista, mutta vielä on paljon hommaa jäljellä että voidaan väittää samaa rataa tekevämme.  Osataan kumminkin tosi hyvin kepit ja kontaktit, ja sata lasissakin juostaan. Kaikki muu onkin sitten vaikeampaa.

Tokoryhmässäkin oltiin talvella, niin sitäkin tuli harrastettua. Kevään tullen vähän vähemmän, mutta ei ole sentään heitetty tottelevaisuutta ihan romukoppaan. Hiljaa hyvä tulee.


Jälkiä tallattuna tälle vuodelle: 0. Kovasti ollut ajatuksen tasolla, kun siellä sun täällä näkyy niin houkuttelevia metsiä! Hakukin saattaisi huvittaa, mutta ehkä ei kannata kun sitäkin tulisi treenattua ehkä kerran vuodessa. :D

Paimennuksen osalta ollaan oltu myöskin paljon toimettomampia nyt alkukesästä kuin viimevuonna. Treenikertoja takana vasta pari, ja pienoista taantumaa havaittavissa. Suunnat koira koittaa arvata ja mitähän se tarkoitti että pitää kävellä kohti?? Kiirekin on niin hirveen kova, että tyylikkyys kärsii aika ankarasti.


Tiedä sitten häntä vaikka tuliskin kohta niitä kisamerkintöjä koiranettiinkin, huhut kertoo että joku on ilmottautunut ensi viikolle Tamskin maxiykkösten agilitykisoihin...


Seuraavaan merkintään asti hyvää kesää, ja varmuuden vuoksi syksyä ja talveakin ;)

torstai 1. elokuuta 2013

Kuulumiset tiivistettynä romaanin mittaan

Miten voi olla, että kun jättää tokon kokonaan (tahattomasti) tauolle kuukaudeksi, ja sitten sattumalta agilitytreenien päätteeksi kokeilee seuruuta, se näyttää paljon paremmalta kuin aikaisemmin. Kun samaa liikettä yrittää tästä parin päivän päästä uudelleen, on se taas aivan plää. Päätelmä=ei treenata. Ehkä Nasta jossain vaiheessa itse keksii homman idean ja mä pääsen vähällä :D

Heinäkuu on painettu vauhdilla paikasta toiseen. On oltu koiraleireilemässä Inkoossa, Virroilla ja Julkujärvellä, sekä viikon koiranhoitoreissussa Nokialla. Nasta on kiltti ja niin helppo reissukaveri. Nöyrästi tekee kaiken mitä pyydetään, ja jos mitään tekemistä ei ole, niin köllötellään vaikka sängyllä. Ensimmäisellä koiraleirillä Nas sai olla tosi paljon mukana. Jos ei muuta tekemässä niin ainakin hengailemassa siellä missä muutkin. Muutamassa iltaohjelmassa Nasta sai auttaa mm. löytämällä varkaiden hatun ja tuomalla sen minulle ja esittämällä timanttilehmän vastasyntynyttä vasikkaa. Jos Nastasta ei saada aikaiseksi näyttelytähteä, niin ainakin näyttelijätähdeksi on ainesta!

Starttileirillä Nasta lenkillä rotutovereidensa kanssa

Toisella koiraleirillä, Gouhaulla Virroilla, Nasta joutui olemaan enemmän yksin huoneessa, ja ilmeisesti stressasi sitä koska söi aika huonosti.

Gouhaun upea toimisto

Sama maisema yllä päivällä ja alla yöllä
Onneksi syömisen suhteen tilanne parani heti seuraavalla viikolla, kun oli ahnasta ruokaseuraa. Koiranhoitohommissa saatiin viettää koko viikko leppoisasti, ainoana työnä juoksennella Siuron metsissä. Nastalla ehti myös pyörähtää ensimmäinen vuosi täyteen, ja synttäriseura oli ainakin parasta laatuluokkaa!

Nasta parhaan kaverinsa kimpussa
Trikkilauma
Synttärisankari ja huippumaastot

Vika koiraleiri oli ohjaajille tosi rankka. Kaikkia tarvittiin koko ajan, ja vaikka olisikin ollut hetki aikaa levähtää, en osannut rentoutua kun vastuu painoi koko ajan. On niin paljon helpompaa olla riviohjaaja, kuin vastuussa koko leiristä. Huh. Myös Nastalla oli tosi tylsä viikko, kun joka päivän huippuhetki oli illalla vartin rallattelut kavereitten kanssa. Tästä tylsistyminen näkyi vasta kotona, kun teinihauvalle alkoi maistua mm. uusien sandaalien kantaremmi, häkkimatto, ja omalla oikeudella aloitetut ihmeelliset öiset ramppaamiset.

Viimeisestä kahdesta lomaviikosta hullaantuneina ollaan aloitettu yhdessä pyöräily. Aika hyvin saa bortsunkin rauhalliseksi kun poljetaan ensin koirapuistoon, (minä poljen, Nasta ravaa) jossa höynäytetään kaverit juoksemaan rallia (Nasta juoksee, minä nauran) ja vielä pyörällä takaisin.

Agilityä on ehditty treenailla suunnilleen joka toinen viikko, mutta muunmuassa toko ja pk-jutut on jäänyt ihan "vahingossa" kokonaan väliin. Ikävä kyllä myös viimeisestä paimennuskerrasta on vierähtänyt jo piiiiiitkä aika :( Onneksi tämä korjaantuu pian. Viime viikonloppuna käytiin myös mätsärissä lentämässä kehästä ulos sinisen nauhan kanssa. Nas esiintyi helteestä huolimatta (rehellisesti sanottuna siitä johtuen) hirvittävän nätisti ja rauhallisesti.

Tällä viikolla on treenattu maanantaina flyballia pari kierrosta, tiistaina nuortenvalkun treeneissä Miinan kanssa rataa, ja Nastan kanssa muunmuassa keinua. Keskiviikon treeneissä tehtiin vauhtirataa, ja sain tosissani yllättyä kuinka hyvin tuo koira oikeasti irtoaa! Varsinkin putkiin. Video on kuvattu lopuksi, kun koira jo tiesi mihin mennään, mutta kyllä se alussakin jo irtosi tosi upeesti.


Torstaina mentiin kahdeksi hervantaan treenimään Sarviksen ja Tekon kanssa. Aloitettiin agilityn hyppytekniikalla, joka oli vähän sinnepäin... Täytyisi alkaa siihenkin panostaa, että uskaltaa rimoja jossain vaiheessa nostaa. Setpointissa Nasta keksi 45cm kohdalla mennä riman ali, ja meni riman ali edelleen vaikka rimaa laskettiin reilusti alemmas, ja vaikka laitettiin rimoja poikittain sen alle. Nasta myös selkeästi paineistui kun ei tiennyt mitä piti tehdä. Toisella kierroksella laitettiin jo heti aluksi kaksi rimaa, joista toinen pysyi koko ajan 20 sentissä. Tässä hypyt sujui hyvin aina 40 senttiin asti, josta lähdettiin taas laskemaan alemmas. Myös fiilis pysyi koko ajan hyvänä. Treenin tärkein opetus oli kuitenkin se, että jos Nasta alkaa tarjoamaan jotain väärää, siltä täytyy heti eliminoida mahdollisuus virheeseen ja helpottaa treeniä reippaasti, koska se ei tajua itse muuttaa tekemistään pelkästään sillä että palkkaa ei tule. Lopuksi otettiin hieman sitä liikaa ylistettyä tokoa, vain todetaksemme että joku toinen kerta.

Treeneistä hesburgerin kautta eteläpuistoon kouluttamaan agilityä, Nasta sai käydä uimassa ja kokeilla ihan lyhyesti putkesta kääntymistä, joka toimi. Sieltä lähdettyämme ehdittiin vielä takaisin hervantaan nolaamaan itsemme agilitymölleihin. Tai minä lähinnä nolasin itseni uskomattomalla ohjauksen puutteellani, Nasta jaksoi pitkästä päivästä huolimatta ampua täysillä eteenpäin, niinkun tapoihin kuuluu. Totesimpa kotiin päästyäni ettei varmaan olla edes tehty noin pitkää rataa. Saati niin että koira on ensin kiihtynyt muiden suorituksia katsellessaan. Tokalla kierroksella kytkin jo ohjausta vähän päälle, ja päästiin puoliväliin ihan kohtuullisen näppärästi. Loppu kosahti niihin juttuihin jotka on meille oikeastikin vaikeita, joten ei muutakun treeniä.

Nasta lähettää kaikille muutaman vatkauksen ja toivottaa hyvää loppukesää!

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Susihommissa

Me ollaan nyt kahtena viikonloppuna oltu Eräjärvellä, ja molemmat meistä on kyllä ihan syttynyt paimennukseen! Ja mehän ollaan ihan päteviä!




Eka video on reilun viikon vanha, treenataan siinä ylipäänsä suuntia ja haetaan vähän tasapainoa. Tuo on siis toinen kerta kun ollaan yhdessä lampailla. Aikasemmin Nas on käynyt Jepun kanssa kerran sytyttelemässä.


Toka video on viime viikonlopulta. Siinä treenataan pieniä hakuja ja kuljetusta. Alussa heti käyn muistuttamassa että maahanmenokäsky on ehdoton ja suoritetaan siinä pisteessä kun se annetaan. Hyvin meni oppi perille. Kuljetus näyttää jo ihan hyvältä, kuten Jepukin taustalta kehaisee. Kaarilla taas koira kanttaa hiukan liian lähelle lampaita, ja seuraavaksi treenattiinkin tätä juoksuttamalla laajaa rinkiä lampaiden ympäri. Sen jälkeen oikean puolenkin kaari näytti heti paremmalta. 



Ja me saatiin heti illalla testata meidän taitoja, kun vietiin lampaat tuolta isosta aitauksesta vähän matkan päähän pienempään aitaukseen ihan kaksin. Suunnat toimi, maahanmeno toimi, ja kun en koiraa nähnyt traktorin takana, se osasi toimia itse. Ja osattiin molemmat toimia rauhallisesti, niin lampaat ei kertaakaan päässeet karkuun. Tuli ihan superhyvät fiilikset ja alkoi tuntua että meistä tulee vielä hyviä!



On niin kiva treenata koiraa, joka oikeasti oppii tosi nopeasti! Vaikkei meistä kumpikaan tiedä tai osaa mitään, niin onneksi on niin huippua porukkaa ympärillä että aivan varmasti opitaan. 

Ollaan me paimennuseuforian lisäksi muutakin tehty. Agilityssä on treenattu paljon etenemistä ja musta poispäin liikkumista jotka toimii varsin hyvin ainakin jos matkalla on putkia tai palkka näkyy. Sen lisäksi alotettiin keppien treenaus 2by2 tekniikalla, ja kontaktien opetus laatikolla. Näissä ei mitään hirveetä hoppua tiedossa. 

Tokoa ollaan tehty vähän, mutta siihen on toivottavasti muutos tiedossa juhannuksena (onko muka muuta järkevää tapaa viettää juhannus, kuin pitkänä treeniviikonloppuna!?). Ollaan meidän bravuurin merkin lisäksi jatkettu ruudun harjoittelulla, ja vähän alon hypyllä. Myös seisominen meni tehotreeniin, ja se alkaakin näyttää paremmalta. Toisinsanoen aina ei tarvi enää mennä maahan kun jotain sanotaan. 

Nastan esimerkki bordercollien sulavista liikkeistä. 

lauantai 18. toukokuuta 2013

Huhtikuun videot

Ei oo tullut vähään aikaan päiviteltyä, niin nyt tulee huhtikuun puolelta kaksista treeneistä videot. 5.-7.4. oltiin Inkoossa Kennelliiton leiriohjaajien koulutusviikonlopussa, jossa Nina Frantsi piti meille agilitytreenejä. Kun tehtiin yksittäisillä esteillä ohjausharjoituksia, ei niistä meinannut tulla yhtään mitään... Vain koska ohjaaja ei hallitse kroppaansa ollenkaan. Koira yrittää kyllä parhaansa tehdä mitä käsketään. Viimeiseksi mentiin mutaman esteen pätkää. Sitä kolme ottoa, kahdella ensimmäisellä kieltäytyi hypyllä kun hätiköin, mutta alla näkyvä viimeinen otto ihan nappisuoritus!


21.4. oltiin Mouhijärvellä Tamskin agilitykouluttajien koulutuksessa. Nastalla oli juoksut, mutta treenattiin pöksyt jalassa. Tehtiin eri ohjaustekniikkajuttuja Nastan kanssa, kun rata oli niin monimutkainen ettei sitä olisi voitu suorittaa. Paljon tuli uutta sekä ohjaajalle ja koiralle, eli lopulta ihan hyvä treeni vaikka välillä tuntui tökkivän. Videon lopussa pätkä, jossa Nastan lelu hukkuu putkeen. 


Tällä hetkellä Nas on Längelmäellä, ja mä Hollannissa. Mulla on kauhia ikävä omaa karvakasaa, mutta Nastalla onneksi on ainakin tekemistä ja seuraa. Viikon päästä jo ollaankin taas kinpassa!


lauantai 23. maaliskuuta 2013

Aurinkoa! Muttei kevättä.

Kuukauden kirjoittamattomuuden jäljiltä tuoreita kuvia!

Näs 8kk ja rapiat

Homma hanskassa ja lunta persvaossa

Vähän on jo kokoeroa

¨
Loppuun vähä puruja a'la kääpiösuojelubortsu (joka pelkäsi maastopyöräilijää). Unohtu suojahiha niin palkaks sain mustelmia. Auts. 

Viimeaikoina on lähinnä lenkkeilty vaihtelevassa seurassa, mutta pääosin hyvässä säässä. Arska on paistanut jo monta päivää putkeen, ja vaikka välillä on pakkanen paukkunut tai tuuli vihmonut niin pakkohan sinne mettään on ollut lähteä. Varsinkin Niihaman polkuja tullut tampattua. Yrityksen ja erehdyksen kautta on löytynyt myös uusia kivoja reittejä. Kuvissa Nastaa tänään viihdyttänyt Katti. Kun nuo kaksi putkiaivoa iskee yhteen on tuulitunneli taattu. 

On me vähän treenattukin. Nasta osaa jo melkeen istua tassut pystyssä. Ja se perusasento! Siitä on tullut ihan kiva. Vähän ehkä nojaa pohkeeseen, mutta paikka kutakuinkin oikea. Tiistain aksareeneissä sain todeta että Nasta on salaa harjoitellut. Kuunneltiin ja käännyttiin. 

Tulispa jo kesä, niin pääsis kunnolla reenaamaan! Sitä ennen yritän selvittää mahdollisimman monta kivaa lenkkipolkua metsissä. Saa tulla mukaan ;)

lauantai 23. helmikuuta 2013

Auringonpaistetta

Keskiviikkona oli tosi nätti sää, aurinko paistoi lähes pilvettömältä siniseltä taivaalta. Pakko oli hakea kamera lainaan Helenalta! Nastaliinista vähän kuvia lumipesun jälkeen.







Maanantailta myös 7kk seisotuskuvaa. Kaunis on, mutta muistuttaako toi nyt eniten sitä parsonia, vinttikoiraa, ajokoiraa, kelpietä vai huskyä?

Loppuun vielä tän päivän Makkarajärvi-lenkiltä melkein... tai no oikeestaan joo, ilman lupaa ryöstetty kuva. Vili on sairaan komee, ja mullei oo välttämättä kaikki muumit laaksossa. Pitäisköhän harkita vaihtavansa lajia, kun metsään meidän jälkeen menneistä maastopyöräilijöistä näytti olevan aika hyvä prosentti miehiä....  


sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Pitkin maita ja mantuja

Nastalla tuli eilen ihan huomaamatta 7kk täyteen, sen kunniaksi vähän päivittelyjä meidän seikkailusta. Antaa kuvien kertoa enemmän kuin sanojen:

Nasta kävi 10.2. ihmettelemässä kaupungin vilskettä. Käytiin rautatieasemalla kokeilemassa hissiä ja liukuportaita, sekä ihmettelemässä väenpaljoutta ja tosi kovaäänisiä kuulutuksia. Käytiin myös piipahtamassa Tiger-liikkeessä, jossa oli Nastan mielestä niin tylsää että olisi voinut ottaa nokoset. 

9.2. Oltiin Kana-areenalla treenaamassa bortsuporukalla agilityä. Koiran osalta hyvin sujuneen treenin lomassa ehti vähän posettaa pihalla. Kuvan neidolla säkäkorkeutta jo 49,5cm. 

Saman päivän aamuna epätoivoinen yritys saada kahjo ja vammakorvainen Killiebrae-porukka samaan kuvaan. Vasemmalta veli Vesa, Nasta, sekä kummisetä Gus. Pikkuinen Guspa jää kohta sisarusten varjoon. 

8.2. Iloinen jälleennäkeminen! Nähtiin pitkästä aikaa Nastan suomalaisen elämän alkuun auttanut Guspasetä, joka asuu nykyään Kiian luona Kotkassa/Sysmässä.

Huom! Huomaa kokoero vaikka tähän kuvaan... Kai se on uskottava että pienestä söpöstä nastanpennusta on tullut iso ja kaunis Nasta.

Lisäksi on lukuisia kivoja yhteislenkkejä ja treenejä, joista ei ole kuvamateriaalia (videota ei lasketa), joten en niistä nyt kerro. Satu Hillin koulutuksesta toivottavasti meidän kääntymistreeni -videopätkät joskus kotiutuu tännekin, niin voin niitä edes esitellä.

Ja sitten. Jaiks. Ajattelin koko asian sivuuttaa, mutta kai se on pakko. Tarttua haasteeseen jonka Ainolta sain (ja josta Emma huomautti...).

Eli "Ohjeet haastetuille: Jokaisen haastetun tulee vastata niihin 11 kysymykseen, jotka haastaja on esittänyt ja postata ne blogissaan. Valitse sitten muutama uusi haastateltava ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä, joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä, jolta sait haasteen." Ja blaablaablaa.

1. Millainen ruokavalio koirallasi/koirillasi on?
Miina elää pääasiallisesti nappulalla (Nutro) ja satunnaisilla jämillä. Nasta syö tällä hetkellä Royal Caninin maxi junioria, ja noin kerran viikossa puuroa/lihaa/luita/jotain. Vähän aikuisempana toivottavasti useammin luonnonmukaista ruokaa.

2. Voisitko kuvitella jossain vaiheessa ottavasi aikuisen kodinvaihtajakoiran?
Hmm. Mun on varmaan tässä vaiheessa enää turha sanoa ei, kun koskaan ei tiedä millainen tilanne tulee vastaan. Tutun koiran ehkä, riippuen tietysti taustoista ja kodinvaihdon syystä. 

 3. Viimeisin koiran kanssa treenattu asia?
Nasta taisi harjoitella kosketusalustaan osumista, ja Miina halusi harjoitella oikeanpuoleisten jalkojen nostelua. Lenkillä tosin harjoiteltiin Nastan kanssa myös erilaisia ohjauspyörityksiä aksaa varten.

4. "Turhin" koiralle opettamasi temppu/asia?
Ei mun koirat osaa mitään turhaa! Muut saattaa olla tietysti eri mieltä Miinan isosta temppuvalikoimasta... :) Miina osaa mm. peruuttaa puunrunkoa pitkin, nostaa takajalkaa ja mennä kippoon.

5.  Pidätkö treenipäiväkirjaa (blogin lisänä siis)?
Satunnaisesti. Useammin (eli joka treenin jälkeen) pitäisi kirjoittaa muistiinpanoja erityisesti Nastan osalta. Voisin koittaa ryhdistäytyä sen suhteen ja nimetä jonkun vihkon kyseiseen toimeen.

6. Mikä on mielipuuhaasi viikonloppuisin?
Hyvässä porukassa metsälenkkeily, syöminen, tai muuten vaan oleminen.

7. Millaisia suunnitelmia sinulla on ensi kesälle?
Koiraleirien ohjustelu, treenaaminen, ehkä vähän työntekokin. Toivottavasti näen paljon tuttuja joita en ole pitkään aikaan tavannut!

8. Listaa 1-5 koiriin liittyvää tavaraa/asiaa, jotka ovat tällä hetkellä hankintalistalla.
Nastalle sopivankokoinen häkki
Koirille valot pantaan (ja ehkä itsellekin otsalamppu)
Agilitykengät...
Trimmikone

9. Siivotaanko teillä usein?
Kotona? Kai ihan tarpeeksi usein... :)

10. Millainen oli eilinen päiväsi?
Koomainen. Itse olen flunssassa ja en saanut mitään aikaiseksi, käytiin koirien kanssa lenkillä ja harjoiteltiin molempien kanssa hyvin pienesti temppuja. Meni hermot, voitteko uskoa että tietokone sammui KAKSI KERTAA kun yritin tallentaa Sims 3?! Ugh.

11. Missä ja millaisessa elämäntilanteessa näet itsesi 10 vuoden päästä?
Auts, kolmekymppisenä. Toivottavasti siihen on vielä pitkä aika. Nasta valmistautuu siirtymään 10-otteluvaliona eläkkeelle niin voi harkita pennun hankintaa... Eiku ;) Rehellisesti, tosi vaikea sanoa, enkä vaivaudu miettimään asiaa vielä :)

Kuten vastauksistakin huomaa, laiskottaa. En siis keksi uusia kysymyksiä enkä haasta ketään.